Tietoa liputuksesta

Liputa lapselle 20.11.!

Lapsi- ja perhejärjestöt yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa kannustavat kaikkia mukaan liputtamaan lapsen oikeuksien puolesta. Sisäministeriö on jo usean vuoden ajan määrännyt valtion virastot liputtamaan ja antanut yleisen liputussuosituksen. Lapsen oikeuksien päivän lisäämisestä kalenteriin vakiintuneena liputuspäivänä päättää Helsingin yliopiston almanakkatoimisto.

Haastamme kaikki mukaan nostamaan Suomen lipun salkoon lapsen oikeuksien päivänä, maanantaina 20.11. Mitä useampi osallistuu liputukseen, sitä varmemmin lapsen oikeuksien päivästä tulee vakiintunut liputuspäivä.

Tule mukaan ja varmista, että tieto liputuksesta leviää mahdollisimman laajalle, ja saamme liput salkoon niin yksityiskodeissa, kouluissa, kunnissa, päiväkodeissa, seurakunnissa kuin muissakin paikoissa missä liputukseen on mahdollisuus.

Toimi näin:

Varmista, että lippu liehuu.

Varmista, että omassa talossasi tai taloyhtiössäsi tai oman yhteisösi ja kuntasi salossa liehuu lippu 20.11. Ota kuva lipusta ja jaa se someen tunnisteella #liputalapselle

Ilmoittaudu mukaan kampanjaan.

Ilmoittaudu mukaan liputtamaan etusivulta löytyvällä osallistumislomakkeella. Ilmoittautua voivat niin yksityiset henkilöt, kunnat, yritykset kuin yhteisötkin.

Haasta muutkin mukaan.

Haasta liputtamaan myös naapurisi, päiväkoti, koulu, taloyhtiösi tai muu taho, jossa  liputus on mahdollista.

Jaa tietoa liputuksesta ja lapsen oikeuksista.

Jaa tietoa liputuksesta ja lapsen oikeuksista somessa – etusivun alalaidasta löydät jakopainikkeet.